maanantai 1. helmikuuta 2010
Happy suprise.
Eilen vietin tyttöjeniltaa rakkaan kaksoissiskoni ja parhaan ystäväni kanssa. Kun on kyse meistä pitää laatuaika yleensä sisällään bollywood-elokuvia, paljon ruokaa ja korkealentoista keskustelua (tällä kertaa myös lasillisen portviiniä, kuinka hienostunutta). Pitkän bollykomedian jälkeen mietimme tovin mitä elokuvaa katsoisimme ja löysin varastostani elokuvan, jonka olen hankkinut jo aikoja sitten, mutta en ole vain tullut katsottua sitä. Syy miksi alunperin elokuvan hankin oli sen hyvät kehut muutamassa blogissa.
Ja tarvitseeko erikseen edes sanoa, että elokuvan screenshottien muoti myös oli yksi syy.
Colin Firthistä puhumattakaan...
Easy Virtue.
Dashing, dashing!
En oikein tiennyt mitä odottaa, paitsi pukuloistoa ja kauniita kuvia. Mutta elokuva todella osasi yllättää! Se oli hauska, hulvaton, musiikki oli todella mahtavaa ja samoin näyttelijätyö. Tiesin kyllä etukäteen, että kyseessä on klassikkonäytelmän filmatisointi ja myös sen, että alkuperäisen filmatisoinnin on 20-luvun lopulla tehnyt kukas muu kuin itse Alfred Hitchcock (hankinnassa on myös tämä versio). Tuli kyllä naurettua pari kertaa oikein kunnolla ja hihiteltyä nokkelalle sananvaihdolle. Mukavia tällaiset yllätysmomentit! Olimme koko tyttöporukka illan lopuksi hyvillä mielin ja yhtä hymyä.
I had a movie night with my girls and after our traditional bollywood flick we tried to find something easy watching and happy-go-lucky kinda movie for ending our weekend. So we ended up to watch Easy Virtue -no one of us hadn´t see it before. It was very nice suprise: fun, witty dialog and oh the fashion! Soundtrack also is pretty amazing! Watch it! I dare ya!

Tunnisteet:
Drool,
Movie maniac
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti