Ahoi!

Olen ankkuririipuksesta vauhkonut jo itsekseni pitkään; keväällä ja kesällähän nyt oli sellaisia kaikkialla myynnissä, mutta kesän olin rahatonna ja työkiireillä varattu, ettei shoppailulle ollut aikaa ennen kun oli jo liian myöhäistä. Loppukesässä heräsin vasta haaveilemaan täydellisestä ankkuristani, jonkalaista ei sitten enää tullutkaan vastaan. Ankkuri-fiksaatio on muutenkin ollut allekirjoittaneella päällä jo parisen vuotta.
Kuviona vetoaa eniten etenkin wanhahtavana, old school tatuointikuvana (kuten esim. Sailor Jerry).


Komija riipus! Lady Luck Rules Ok on ihastuttava puoti, josta ainakin tilatessa aarteet ovat saapuneet odottaviin kätösiin nopeasti ja kauniisti pakattuna!

Eilen sitten seinät alkoivat pitkän sairastelun päälle kaatuilemaan ja löhöäminen, leffojen möllötys yms sai riittää ja päätin, että jos just oikeanlaista korua ei löydy, pitääpä taas tehdä sellainen itse (täällä muuten wanhoja tekeleitäni). Pienen vääntelyn ja kääntelyn jälkeen prototyyppi nro. 1 oli valmis ja vaikka on aika simppeli, näyttää silti kivalta käytännössä! Punainen, glitterinen ja keskikookas. Materiaalina suuri suosikkini polyakryylimassa, fimo.


Bligbling! Päälle vielä lakkaus, hopealangasta lenkki ja ketjuun.

Tätä tulee käytettyä varmasti paljon.
Onnistuminen tuo aina kyllä kivan olotilan; ensimmäinen terveehkö päivä viikkoon. Huomenna jos uskaltaisi näyttää nenää asunnon ulkopuolella ja ulkoiluttaa koruakin suuressa maailmassa.

Sukkaa pukkaa.

Yhä taudissa. Pian olenkin viettänyt kotosalla viikon. Nyt sentään saanut lääkityksen virukseeni, joten pitäisi muutaman päivän levolla alkaa olla voiton puolella tämäkin pöpö. Eilen käydessäni lääkärillä hämmästyin kun ulkomaailmassa olikin talvi ja viileää. Kotiin saapuessani kaivoinkin esille talvehtimiseen sopivammat sukkahousut ja polvisukat (monikossa) varastojeni pohjalta. Talvi ei silti tarkoita paksuihin mustiin villasukkahousuihin verhottuja sääriä. Ulkona kerrospukeutuminen toki on aina valttia, mutta sisälle saapuessa voi sääristä käärästä alas paksut ylipolvensukat ja antaa mielikuvitukselle vallan. Itse pidän juuuri kerrostamisesta ja värien rinnastamiselle.

Focus on Fashionin Salla pistikin linkkiä minulle aivan tuoreelle sukkasivustolle MyTights, jonne sukkisten himokäyttäjänä suuntasin uteliaana. Silmiini pistivät:


Luvluvluv!

Suosikkisivustoni on ollut vuosikaudet jo Sock Dreams, mutta en ole vielä päässyt tilailemaan sieltä mitään (ihanuuksia kyllä kauhoisin ostoskoriin vaikka millä mitalla). Tuttavat ja kylänmiehet kyllä ovat supisseet, että hyvää palvelua on ja nopeasti tavara rahtautuu ympäri mualimmoo.

Oikein odotan paukkupakkasia, että pääsee käyttämään Mummoni pari talvea sitten kutomia paksuja polvipituisia mehevän violetteja villasukkia. Pitäisi lisää tilata samanlaisia, mutta eri väreissä.
Nihkeää; ulkona sataa vettä! Niin se odotettu valaiseva lumi sitten sulaa pois tuoden tumman masentavan maaperän takaisin esille.

Talven paras asuste?

Myönnän, olen heijastinhullu. En tarkoita tässä nyt mitään mainosheijastimia mitä 1980-luvulla jaettiin joka paikassa (vaikka onhan niissä nykyään aika hupsut retrovibat...), mutta heti pimeän laskeutuessa syksyllä maamme ylle alan innoissani kaivelemaan heijastimia esiin kiinnittäen niitä laukkuihin, takkeihini ja somisteiksi hattuihin. Kesällä tarttui mukaani Faces festareilta soma pöllörintarossi, jonka ihmettelevien nappisilmien taustalla on palanen heijastinkangasta. Tämä pienikin pala heijastaa tajuttoman vahvasti! Turvapöllö onkin ollut viisas avustajani heti ensikättelystä asti jääden vakituisesti asustamaan oikean rintataskuni läppälle.

Pari viikkoa sitten olin pyyhältämässä kiireellä Stockmannilta pois, kun jouduin yllättäen peruuttamaan hieman takaisin päin.
Olin nähnyt oikein! Silmää iskevä kettu ja vieläpä heijastin (minulla siis on joku fiksaatio sekä kettuihin, että pöllöihin)! Päätin lahjoittaa tämän itselleni syntymäpäivälahjaksi ja näin repolainen pääsi koristamaan nahkarotsini vasenta taskua. Parhautta! Veikeiden kettujen lisäksi myös hirviä, enkeleitä, hauvoja ja lumihiutaleita meille tarjoaa Aarikka.

Villakangastakkiani somistaa itse tekemäni rossi, jota nimitän turvaruusuksi.
Samansorttisia olen tehnyt muutamia, mutta joko ovat tipahtaneet tai sitten ne on nyysitty takeistani. Myös parille ystävälleni olen kaltaisia lahjoittanut. Huovan olen huovuttanut itse ja heijastin on tarrapohjaisesta levystä leikeltyä. On muuten todella heijastavaa, sen sanon! Helpointen pääsee vaikka kipaisemalla Tiimarista valmista paksua huopalevyä, josta leikkaa toivotun mallisia paloja, kiinnittää heijastinlevystä leikatut osat, ompelee rintaneulan kiinni ja uusi varmasti uniikki turvatoveri on syntynyt maailmaan! Somisteeksi voi toki makunsa mukaan lisätä helmiä, paljettejäkin, kirjailla erivärisillä langoilla kuvioita, leikitellä kangaskerroksilla... Melkeinpä mitä vain! Kaikista helpointa, mutta silti tyylikästä on hankkia heijastinnauhaa, jota saa ainakin täältä Turusta Hansakorttelissa sijaitsevasta nappi -ja nauhaliikkeestä useissa eri väreissä ja solmia siitä rusetti, jonka kiinnittää näkyvälle paikalle. Itselläni odottaa oranssia nauhaa inspiraatiota. Neonkeltainen nauha pääsi jo cybervaatteisiin.

Tässä muutamia muita huovasta vääntämiäni heijastimia:

Lehdenmuotoinen koristaa tätä nykyään pipoani.
Myös Mielityltä lahjaksi saamani Riemukukka-heijastin koristaa erästä käsilaukkuani.

Onneksi tällä vuosituhannella on design-maailmakin alkanut ymmärtää turvallisuuden päälle ja useammastakin suunnasta on tullut markkinoille katu-uskottavia, hienoja korumaisia haijastimia, joita mielellään kantaa laukussa tai takin rinnassa.

"Suunnittelija Paola Suhonen teki jälleen kerran 1970-luvulla keksitystä suomalaisesta tuotteesta, heijastimesta, ajan hengen mukaisen aivan uudennäköisen jutun. Love or Die –heijastin on musta, pitsireunainen, suuri sydän, jonka sisältä kajastaa kaksi pääkalloa. Kuvastaako se liikennekulttuuriamme?

Love or Die osuu naulankantaan. Ilman heijastinta liikkuva jalankulkija leikkii sananmukaisesti hengellään. Suunnittelija Paola Suhosen uusi heijastin on Lordi-Suomeen sopivan karmiva ja rakastettava nuoren aikuisen heijastin. Tämä tuote ei ole lapsille, heille heijastimia on valmistettu jo yli 40 vuotta. Heijastin on hyvä juttu, niinhän laissakin sanotaan, mutta sen pitää olla sellainen, jonka haluaa!" (teksti+kuva lainattu täältä)



Kaikki kolme edeltävää teille tarjoaa Design museon kauppa.

Pääongelmia

Keskiviikko aamusella lähdin pienelle työreissulle Vaasaan ja palatessani torstaina takaisin olin kovassa kuumeessa. Nyt maannut vuoteessa oikeastaan tähän saakka; yhä kuumeessa, mutta jatkuva makoilu alkaa särkeä lihaksiin. Jatkuva nukkuminenkin aiheuttanut sen, ettei väsytä enää, vaikka uni olisi parasta lääkettä.

Mulla on pääongelmia. Hiusmalliini olen tyytyväinen, etenkin epäsymmetriseen etutukkaani, mutta en siihen, että hiukseni kasvavat hirmuisella vauhtipyrähdyksellä. Melkein kerran kuukaudessa tarvitsen kampaajani avustusta etutukkaan, latvoihin tartun nykyisin kerran parissa, kolmessa kuukaudessa. Olenkin harkinnut jo, että ostaisin kotiin harvennussakset, joilla pitäisin etutukkani siistinä, mutta sakset lähellä silmiäni kokemattomissa, kömpelöissä käsissä... Jaiks!


Kauhian pitkä! Ei pysy enää muodossaan, vaikka kuinka laittaisi.

Olen aina nauttinut siitä, että hiukseni ovat laitetut. Silti, täytyy tunnustaa, olen surkea tekemään itse päälleni mitään. Kaksoissiskoni on aina ollut apunani tarvitsiessani kampauksia tehden aina erinomaista työtä (etenkin upeita erikoisia lettikampauksiakin; harmi, ettei kuvatodisteita oikein ole). Myös muiden taistelutovereiden oivalliseen apuun olen saanut turvautua, etenkin live-roolipeleissä ynnä muissa vastaavissa. Vasta viimeisen vuoden aikana, jolloin leikkautin itselleni etutukan, olen alkanut käyttää aikaa hiusten laittamiseen nauttien siitä suunnattomasti. Ja nälkä kasvaa syödessä.


Kampauskokeilua edellistorstailta ...jonka sitten kostea sää tuhosi heti ulos asunnosta astuttuani. Kauhea koiranilma ja päästyäni tapaamiseen iloisena siitä, että tukkani on upea vilkaisu peiliin pisti sadattelukuoron päälle. Mikään myrkky saatika lakka ei auta, jos taivaalta tulee mummoja ja tiskirättejä!

Internetti on vieläpä pullollaan mitä ihanampia kampaussivustoja ja samanhenkiset ihmiset ovat auliita jakamaan neuvoja. Youtube on tässäkin ystävä. Itse olen löytänyt muutamia varsin ihania tutorointivideoita pin up/40-50-luku tyylisten kampausten tekoon (suosikkejani, luonnollisesti).


Casey Brown on vain niin suloinen ilmestys! Tuorein kampausvideo täällä.


Super Kawaii Maman helppo peruskampaus. Täältä ohje Rouvalta myös vähän näyttävämpään, mutta silti helpohkoon kampaukseen.


Sarah Puziak puuhailee jo hieman vaativampaa väkerrystä, mutta inspiroivaa katseltavaa silti. Meikkitaiteilija kun on ammatiltaan on hänen pakkelointivinkitkin sangen päteviä.

Ja kun noita videoita vilkuilee, niin löytyy niiden parista lisää linkkejä toisiin vastaaviin ja niin edelleen. Youtube kyllä tarjoaa muutakin kuin vain viihdevideoita (mutta etenkin niitä, tihihii!).

Btw, aina niin ihailtavan tyylikäs Freelancer´s Fashionblog tarjoaa myös muutaman postauksen kampauksista.

Jos tässä parantuisi pian ja pääsisi kirppareille etsimään pikkujoulurompetta. Teema kun on white white xmas, enkä oikein omista mitään juhlavaa valkoista joten jotain asialle on tehtävä! Mausteena ajattelin käyttää tietenkin punaista. Omistaisinpa punaiset kengät!


EDIT.22.05. Jäi noista Dorothyn punaisista kengistä pakkomielle päälle. "Entä jos..." Olis paritkin kengät jotka voisin hukuttaa paljettimereen. Löysin jopa ohjeistusta glitterikenkien tekoon!

Mitä Isot edellä sitä "pienet" perässä!

Tyyliblogien rävähdettyä meidän suomalaistenkin tietoisuuteen on ollut yhä helpompi löytää internetistä itseään inspiroivia tyylejä. Hauskointa ja ihaninta onkin, kuinka avoimesti ihmiset itseään jakavat. Näin sen pitääkin olla. Mitä hävettävää meillä on siinä, mitä päällemme laitamme tai jätämme laittamatta?
Ennen selasin paljon kuvakirjoja, nyt selaan kuvasivustoja. Linkistä vain toiseen linkkiin ja kappas, kuinka tunnit taas hurahtavatkaan! Joskus törmää vain persoonallisuuksiin, jotka jäävät mieleen ja joiden kuvia palaa katsomaan uudestaankin (kuulostanpas stalkkerilta, mutta kun kyseessä ei lopulta ole pelkkä ulkonäkö vaan koko persoona, jota tyyppi itsenään edustaa). Tyyliblogeissa moni pysyy kasvottomina, mutta sekään ei haittaa. Kirjoitusten kautta myös saa paljon persoonasta irti.

Tyyli-idoleitani ovatkin olleet jo jonkin aikaa:

Amelia Raley - (blogi).


Johanna Öst - (blogi).


Nubby Twiglet - (blogi).

(Hmmm... Kaikki käyttävät usein punaista huulipunaa...)

Ja tuolta sivustahan nyt pystyy myös katsomaan, mistä muualta saan inspiraatiota!

I just adore these lasses style! Before I use to read magazines and picturebooks to get inspired, but now I just have to go from blog to blog via links and I lost hours... And got lot of inspiration to dress and create!

n/p Nancy Sinatra - These Boots are made for Walking.

Kauhea tuuli ja tuiverrus! Ei huvita lähteä ulos, eikä tehdä muuta kuin juoda vihreää teetä ja nysvätä kotivaatteissa. Piti tehdä vaikka mitä, mutta nukuin onneni ohi. Menee ylitöiksi siis.

Kaivelin eilen esiin talvipopojani huomaten, että jokainen niistä kaipaa kunnon huoltoa. Ei niinkään nahka, vaan pohjat. Korkokenkä ihmisenä (lyhyt kun olen) olen kuluttanut korkolaput huolellisesti karrelle. Tulee aikamoinen lasku, kun vien kaikki kerralla suutarille, mutta minkäs teet... Opiskelijana uusiin popoihin ei nyt olisikaan varaa ja rakastamani kengät haluavat päästä taas käyttöön.
Suosikkina kovilla pakkasilla ovat todella halvalla jostain pienestä ns. mummokenkäkaupasta löytyneet Pikku Myymäiset nauhanilkkurit, joissa villavuori, kopiseva kanta ja siroutta nilkalle. Vuoren ollessa lampaanvillaa ja pinnan aitoa nahkaa ei parinkympin sijoitus päätä huimannut! Ikävää vain, että popottimia ei enää lisää löytynyt, kun myöhemmin päätin mennä hamstraamaan niitä itselleni talteen. Toiset suosikkini ovat Citymarketista löytyneet nahkaiset nyörisaappaat, jotka ulottuvat polviin. Wanhahtavat tikkaukset takaavat tyylin ja sopiva korko hyvän ryhdin lisäpituudella. Näidenkään hinta ei päätä huimannut. Laatu oivaa ja tyylikin hyvä.

Omistan myös Vagabondin prätkäbootsit, jotka löytyvät myös Nelliinalta ja Honey Junkielta. Nämä ovat myös loistavat talvipakkasilla, vaikka olenkin niitä käyttänyt myös muina vuodenaikoina. Ärhäkät ja tukevat jalkineet, vaikka korkoja pyrin suosimaan. Kaksoissiskoni tartutti Vagabond-innostuksensa minuun reilu parivuotta sitten. Usein hänen tekemänsä kenkälöydöt ovat lopulta päätyneet myös omaan kokoelmaani. Identtisyytemme näkyy joskus valinnoissa, mutta ei tyyleissämme onneksi... Kesän ja syksyn olenkin kulkenut lähes koko ajan Vagabondin mustissa Volt-jalkineissa, jotka ovat unelmat jalassa, etenkin kun lisäsin sisälle pohjalliset. En nimittäin löytänyt koolla 36 mokomia mistään, joten piti ostaa koota isommat, kun alennuksessa kerta olivat (toivelistalla sitäkin pidempää). Punaiset samanlaiset olisi kyllä myös kuumat. Korkolaput pitäisi näissäkin pistää vaihdaten pian!

Parhaat kengät, jotka omistan ovat kyllä Huuto.netistä aikoinani huutamat supikkaat aka tanhukengät. Innostuksen jalkineisiin sain, kun Äitini kertoi käyttäneensä mokomia 70-luvulla Pariisissa asuessaan, eivätkä koskaan väsyttäneet jaloissa. Niitä pidän ympäri vuoden, sukalla ja paljaalla jalallakin tuntuu hyvältä kesäkuumalla. Niillä olen tassutellut euroopassa, rämpinyt läpi festarikesän ollessa tuottamassa erästä tapahtumaa, tanssinut itseni tainnoksiin (en tosin tanhua) yms yms eikä uupumista jaloissa tunnu! Pinta plankattu useasti ja nahka nöyrtynyt ihastuttavan pehmoisaksi. Uudet pitäisi hankkia rinnalle, etteivät nuo aivan kulu puhki. Myös varmaan vaalealla nahalla, vaihtelun vuoksi. Näistä uupuu korko tosin, mutta väliäkö sillä.

Nyt rahatilanne sen verran heikko, ettei uusia kenkiä aivan heti hankita, vaikka kenkäkaupoissa käyn hermojani leputtamassa aina tasaisen väliajoin. Useita rakkauksia olen löytänyt ja toivelista täyttyy. Haaveissa on vintagejalkineita 40-50-luvuilta, Mustat Convers all starssit nahkaisena, saddle shoessit (nämä olleet ostoslistalla jo vuosia; tilasin jopa netistä, mutta eivät ikinä saapuneet ameriikoista. Kirosanakuoroa.) ja Vagabondin Muscatit (ja monia muita...). Muutamat parit kenkiä pitäisi jopa laittaa myyntiin. Ärsyttää, kun olen joskus edellisten muuttojen aikana mennyt heittämään pelastusarmeijan lootaan ihanat parilla markalla kirpparilta löytämäni korkomaiharit, joissa oli vielä mielenkiintoiset soljet edessä. Hyväkuntoisetkin oli, mutta ajattelin niiden vievän tilaa, kun en käyttänyt muutamaan vuoteen. Tyhmätyhmätyhmä!

Vanhempani ovat nyt muuttamassa lapsuudenkodistani uuteen omakotitaloon, joten tiedossa on kellarin penkomista, vaatekaappien tyhjennystä ja muuta mielenkiintoista. Äidilläni on kaikenlaista hauskaa 80-luvulta, sillä esiintyi silloin paljon laulajana (haitanneeko tuo mitään, että on myös paljon pidempi meitä lapsiaan). Siskoni on onnistunut lähes kaiken jo nyysimään kertomatta edes minulle tavaroiden uudesta sijainnista, mutta katsotaan jos sitä tekisi löytöjä! Isäpuolella on myös järjetön määrä flanellipaitoja menossa kirpparille; myös omia käyttämättömiä sellaisia on kasassa.




Gossip Girlin Jenny Humphreyn mekosta inspiroituneena olen silmät tuikkien suunnitellut omannäköisen tuunaamista wanhoista paidoista. Mmmmm... Materiaalitkin varmasti parempia kuin perusrättikauppojen ruutumekot.
Livejournaliin tottuneena tämä Blogger on kyllä kovin hankala. Ulkoasu vaivaa jatkuvasti; teksti asettuu erittäin ahtaasti IMHO. Tässä tarvitsen vielä säätöä ja hampaiden kiristystä. Haamupäivityksiä voi siis olla tiedossa.

And here we go!

Uudet kujeet, mutta ei uusi alku kuitenkaan!
Blogistanissa olen taustalla hillunut jo ilmiön rantautuessa Suomeen eli jo joitakin vuosia sitten. Identtinen kaksoissiskoni aloitti bloggauksen jo keväällä 2000. Omaa blogiani olen kirjoittanut vuodesta 2004 ja jatkan edelleen. Blogilistan kautta olen seurannut ja kommentoinut kiinnostuneena niin käsityö, arki -ja tyyliblogeja heti sivuston aloittamisesta lähtien ja on suosikeissani useampi ulkomaan ihmekin.

Tämän porttaalin tarkoitus on kuitenkin palvella aivan eri kiinnostuksen kohteitani. Tätä armas livejournalini, joka on enemmänkin paikka, jossa kerron mitä minulle kuuluu, ei näin pystynyt palvelemaan. Homma alkoi sortua sekametelisopaksi, jossa en osannut enää itsekään rämpiä eteenpäin. Vaikka Oola-laa! toimii myös käsitöitteni esittelypaikkana (sellaista koulutusta on tuossa taustalla, katsokaas) ajattelin hiljalleen siirtää jotain aiheeseen liittyviä osioita tänne, enemmänkin ohjeiden muodossa ja how-to-do ideoina.

Lautanauhaa väsäämässä.



Kirppari, kenkä ja vaatefriikkinä tuntuikin, että postaukset koskien pelkkiä vaatteita ja löytöhurraukset väsyttivät osaa lukijoistani, jotka pitävät enemmän arkipäiväisten pienten ilojeni jakamisesta. Saapas nähdä mitä tästä laajennuksesta tulee!

Kulttuurintuottajan opintojeni myötä olen jatkuvasti tekemisissä kulttuurin eri osa-alueiden kanssa nähden ympärilläni paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja hienoja tyylejä. Persoonallisuus kiehtoo minua ja etsinkin jatkuvasti ympäriltäni esteettisyyttä. Sinä päivänä kun lakkaan näkemästä kauneutta voisin yhtä hyvin heittää lusikan nurkkaan. Henkilökohtaisia kiinnostuksen aiheita ovatkin historia, josta pukeutumisideoita on hienoa ammentaa. Harrastuksieni (Live-roolipelit, näytteleminen ja historian elävöittäminen) laittaakin minut usein hauskoihin, mieltä kutkuttaviin tilanteisiin, jossa saan pukeutumisenkin kautta rikkoja rajojani; rompetta omistan aina muinais-suomen mekoista scifireleisiin.


Ylemmän kuvan asu koottu kirpparilöydöistä ja alimman kuvasi Marko Saari, asun suunnittelu Anna Nummi ja toteutus Hanna Kemppi.

Kaappini pursuaakin enemmän larppitarkoituksiin hankittuja proppeja, joita pitäisi ryhtyä tuomaan mukaan aivan arkiseenkin pukeutumiseen (sillä ovat osa trendikkäitä, nähtävästi). Blogissani olen ajatellut myös esitellä tapaamieni siistien tyyppien tyylejä, sillä olemus ja tapa kantaa itsensä on aina ensimmäinen, joka minulla ihmisestä jää mieleen. Silti tämän ei ole tarkoitus olla tyyliblogi, vaan kaikkea aina desing/muotoiluintoilustani käsitöiden, tuunauksen kautta vintage -ja kirppislöytöihin ja mielenkiintoisiin ilmiöihin.

Koen, että ihminen on kangas ja samalla taiteilija; pukeutuminen on tapa tuoda omaa itseään esille. Itse en todellakaan sanoisi olevani muodikas, saatika edes trendikäs. Pukeutumistani voisin kuvailla parhaiten ehkä sanalla värikäs. Joskus sitä on myös tituuleerattu persoonalliseksi ja omalaatuiseksi, mutta tiedä häntä. Tunnen itseni kotoisaksi 40-50-luvusta inspiroituneissa vaateparsissa, mutta asusteet voivat silti olla kovinkin hupsuja. Tärkeintä on tuntea oloni hyväksi aina kun astun ovesta ulos.
Tapani kirjoittaa on hyvin leikkisä ja humoristinen, joten tiukkapipoille varoitus. En ota itseäni vakavasti, vaan nauran muun maailman mukana.

Niin, Pikku Myy ja Peppi Pitkätossu ovat tyyli-ikonejani. Pienenä punatykkaisena naisena saan usein kuulla yhteneväisyyksistä...